VAMPYYRIT AJAN PULSSILLA, SKANDINAAVISELLA VERELLÄ

En taida olla ainut, joka on huomannut että vampyyrit ovat tällä hetkellä in. Teinilehtien kansikuvat pursuavat Twilight-saagan hahmoja. Jopa näköalaton ja vastenmielisen konservatiivinen Yleisradio esittää True Blood-sarjaa joka on televisiovelho Alan Ballin (American Beauty,Mullan alla) ja HBO:n yhteistyön hedelmä. Mutta vampyyrit eivät ole tulleet imitoidakseen Christopher Leetä tai Bela Lugosia maneereineen. Ne ovat tulleet aivan uudenlaisilla kujeilla. Ne aidosti muokkaavat mielikuvia vampyyreista.

Vampyyrien populaarihistoriaa

Vampyyrit ovat osa varhaista demonitarustoa, josta on viitteitä niin babylonialaisessa kuin juutalaisessa kulttuurissa. Veren juonti oli vahvasti keskiössä. Slaavilainen mytologia toi mukanaan monia elementtejä, kuten vampyyreiden pelon hopeaan ja sydämen lävistämisen puuvaajalla. Ajan saatossa ja eri kulttuureiden vaikuttamina vampyyrikäsitteistöön liittyivät valkosipulin ja pyhän vihkiveden merkitys olennon tuhoamisessa tai siltä suojatumisessa. 1800-luvulla vampyyrit astuivat sen ajan populaarikulttuuriin kirjallisuudessa, jonka ajan merkkiteos on Bram Stokerin romaani Dracula (1897) jossa vampyyrin periruumiillistuma kreivi Dracula oli romanialainen ja perustui historialliseen henkilöön Vlad Seivästäjään. Dracula nukkui päivät arkussa ja hämärän laskeuduttua nousi saalistamaan ihmisriistaa. Dracula pystyi myös muuttumaan lepakoksi. Nykyisessä vampyyrimytologiassa olennaisena osana oleva eroottinen oli Stokerin suurin anti vampyyreiden evoluutiolle.

Elokuviin vampyyrit astuivat saksalaisessa Nosferatu-elokuvassa vuonna 1922. Varhaisaikojen Draculalle antoi kasvonsa näyttelijä Bela Lugosi. 1960-luvulla Draculan viitta kaupattiin brittiläiselle Hammer-studiolle, joka antoi viitan näyttelijä Christopher Leelle joka onkin nykysukupolville hahmon ruumiillistuma. Ohjaajanero Francis Ford Coppola teki Draculasta viimeisimmän version vuonna 1992, mutta elokuvan vastaanotto oli ristiriitainen.
Draculan monet kasvot





Uusi aalto

Vampyyreiden uusi maihinnousu alkoi David Sladen mainiolla 30 päivää kaamosta-elokuvalla, jossa Alaskassa on alkamassa kuukauden kestävä päivänvaloton kaamos. Pienen kaupungin rauhan rikkoon haaksirikkoutunut laiva joka kantaa sisällään pienen vampyyriyhdyskunnan joka on tajunnut kaamoksen tarjoaman suojan auringolle heikolle hipiälleen. Edes pääosaa näyttelevä Josh Hartnett ei voi pilata ideaa, joka on varastettu ruotsalaiselta Frostbiten-elokuvalta. 30 päivää kaamosta oli suuri Halloween-viikonlopun hitti Yhdysvalloissa 2007.


Skandinaavinen sävy säilyi myös seuraavana vuonna kun mainion kirjan Ystävät hämärän jälkeen erinomainen ruotsalainen elokuvaversio tuli ja valloitti. Niin kriitikot kuin katsojatkin vaikka se on Suomessa jäänyt pienemmän piirin helmeksi. Ystävät hämärän jälkeen on eri tyylilajien sekoitelma ollen äärimmillään kovaa kauhua, toisella laidallaan taasen herkkä tarina nuoren koulukiusatun tuhoon tuomitusta ensirakkaudesta vampyyriin. Itse odottaisin kirjailija John Avjide Lindqvistiltä jatko-osaa joka kertoisi millaisia Oskarin aikuiselämä ja parisuhteet ovat kun ensirakkaus on ollut niin traaginen kuin elokuvassa.



Sama vuosi toi päivänvaloon myös Stepheie Meyrin kirjoihin perustuvan Twilight-sarjan joka ainakin oman näkemykseni mukaan on enemmänkin jenkkiteineille helposti lähestyttävä Beverly Hills 666-tekele. Sarjan kolmas osa tulee globaaliin ensi-iltaan tänä kesänä. Saaga on jo enemmänkin ilmiö. Mutta sen rooli porttina monien muiden, laadukkaampien kilpailijoiden ääreen, on silti merkittävä.


Yhdysvaltojen televisioruudussa kryptat aukesivat syyskuussa 2008, kun HBO alkoi esittää Charlaine Harrisin The Southern Vampire mysteries-kirjasarjaan perustuvaa True Blood-televisiosarjaa. Harrisin kirjat toimivat tarinan pohjana mutta Hollywoodin julkihomo Alan Ballin käsissä tekeleestä on tullut enemmän kuin Tuulen viemää torahampailla. Ball on tuonut jo aiemmassa tuotannossaan(Mullan alla-sarja, American Beauty) väkevästi esiin Yhdysvaltain seksuaaliset vähemmistöt mutta True Bloodissa hän tekee sen vielä voimakkaammin; vampyyrit ovat tulleet ulos arkuistaan (kaapeistaan) ja ovat cooleja, siinä missä heitä karsastavat ihmiset (homofobikot) ovat Amerikan syvässä etelässä takaperoisia juntteja. Sarjan toisella tuotantokaudella vampyyrien vastainen kristillinen liike Fellowship of the sun laukaisee jenkkien äärikristillisiä kohtaan torpedon jos toisenkin. Sarjan on myös skandinaavisesti sävyttynyt, sillä Louisianan vampyyreiden sheriffinä on 1000-vuotias vampyyri Eric Northman, jota näyttelee Generation Killissäkin loistanut ruotsalainen Alexander Skarsgård. Northman on sarjassa viikinki, joka puhuu välillä ruotsia. Sarjan toisella kaudella esiintyy myös suomalainen Peter Frantzen Ericin viikinkiystävänä.


Viimeisimpänä vampyyriaallonharjalla on ratsastanut Suomessa suoraan dvd-levitykseen tullut Daybreakers, joka ei hyvästä ideasta huolimatta menestynyt elokuvateattereissa halutulla tavalla. Siinä asetelma on päinvastainen kuin yleensä. Ihmispopulaatio on pieni ja elää varjoissa kun taasen vampyyrit elävät ihmisten lailla yhteiskunnaksi järjestyneenä. Vampyyreiden verensaanti taasen on ongelmissa ja ratkaisu ongelmaan on radikaali.


Vielä jäädään kuitenkin odottamaan mikä on kirjailija Anne Ricen Vampyyri Lestat-kirjasarjan tilanne, sillä materiaali olisi omiaan nousutrendissä olevalle aiheelle. Painolastina on vain vuoden 1994 Tom Cruise/Brad Pitt-filmatisointi Veren vangit ja 2002 alun pahasti flopannut Kadotettujen kuningatar.

Vain lähivuodet näyttävät miten pitkään vampyyri-buumi jatkuu. Hollywood kierrättää aiheita sillä suuren yleisön muisti on yllättävän lyhyt. Itse uskon että elokuvissa aihe on pitkälti käsitelty Twilight-sarjan päättyessä, mutta True Bloodin kolmas tuotantokausi käynnistyy syksyllä Yhdysvalloissa ja Charlaine Harrisin kirjatuotanto vaikuttaa ehtymättömältä ja jokainen uusi kirja bestseller-listojen kärjessä kotimaassaan. Suomennettuna sarja alkaa tänään (1.6.2010). Se lyö hyvin vaajaa Twilight-sarjan suosion sydämeen.

RASKAS RASKAUS

En ole asiaa ennen huomannut, mutta nyt lasketun päivän lähestyessä olen huomannut kuinka usein Hollywood käyttää raskautta ja syntyvää äitiyttä ja lasta kauhuun ja jännitykseen soveltuvina instrumentteina. Mikäli sinällään on jännä seikka sillä useimmiten lapsen saaminen on mitä odotetuin ja ihanin tapahtuma.

Ei ole sattumaa että vaimoni kanssa hartaasti odottamastamme lapsesta on käytetty lempinimeä Alien-kolmas matkustaja. Siinä on toki osin omaa leffahulluuttani, mutta Alien-kvartetti on pitkälti rakennettu sen kauhun varaan, joka syntyy tilanteessa jossa ihmisen sisällä kasvaa jotain tuntematonta, uutta. Mielestäni rinnasta purskahtavassa "vauva-alienissa" on myös hieman samaa näköä kuin sikiön ultraäänikuvassa.




Olen päässyt myös nauttimaan siitä näystä kun oma jälkikasvu liikkuu vaimoni sisällä niin että liike näkyy ihon läpi. Uuden V-sarjan eräs hahmoista, ihmisnainen, odottaa lasta jonka on saanut alulle liskomies. Ultraäänikuvista näkyi liskomainen rakenne häntineen ja erään jakson lopussa näytettiin nukkuvaa ja onnellisesti raskaana olevaa (koko tilannetta tietämätön) äitiä, jonka vatsan pinnalla näkyy sikiön liikettä jonka huipentaa liskon hännän näkeminen vatsan pinnasta.

Katsoimme myös kauhuelokuvan Unborn, jossa kuolleena syntynyt kaksonen oli kauhun keskiössä, haluten vain syntyä. Ja lopulta löytäen siihen tien. Elokuva sisälsi paljon kuvamateriaalia formaldehydiin säilötystä sikiöstä jonka silmät kaikkien kauhuksi aukeavat.

Mainiossa trillerissä Ottolapsi Vera Farmigan esittämä äiti näkee elokuvan alussa todella kovaa pahaa unta kohtuun kuolleen lapsen synnyttämisestä. Kyllä siinä hieman katselin vaimoni reaktioita raskautemme ollessa toisella kuulla ja vaimoni hermoheikkona lähes kaikesta raskauteen liittyvästä.

Kauhuelokuvan klassikossa Rosemaryn painajaisessa Mia Farrowin esittämän naisen elämä on jatkuvassa muutostilassa uuden asunnon, naapuruston ja juuri havaitun raskauden johdosta. Odotuksessa on yhtä paljon vikaa kuin naapurustossa mutta enempää ne paljasta, sanon vain että lopussa kehdossa asuu kauhu.

Elokuvassa Käsi joka kehtoa keinuttaa trillerin elementit tuodaan lapsien, ei suoranaisesti raskauden kautta; miten lapsiin kohdistunut uhka ja ahdistelu toimii äärimmäisenä terrorina vanhempia vastaan.

Onhan toki odottamisesta tehty hauskojakin elokuvia, komedioita ,ja on lukuisia elokuvia joissa esitellään onnistuneita synnytyksiä, mutta ne eivät vaan jää samalla tavalla muistiin elämään kuin ne usein melko perustavalla tavalla kauheat synnytyskuvastot joita kauhuelokuvat eteemme piirtävät. Ilmeisesti korkean lapsikuolleisuuden ajasta on kuitenkin niin lyhyt aika, että raskauden häiriötiloihin liittyvät momentit luovat melko hard-core kauhua vedoten syviin pohjavaistoihimme. Samalla tavalla tuntemattoman odotus, monissa asioissa epätietoisuus ja elämän muutostila ovat omiaan toimimaan kauhun kiihdyttäjinä.

250 Osa 1: Johdanto

Tämän artikkelin on tarkoitus olla avaus sarjalle artikkeleita, joilla yritän ensisijaisesti esitellä lukijoilleni Internet movie databasen TOP 250-listan käytettävyyttä ja rakennetta. Toissijaisesti tämä artikkeli esittelee elokuvan kerääjän harrastuksensa parissa, minkä on tarkoitus olla myös apuna tavalliselle harrastajalle siitä, miten suomalaisena harrastajana voi löytää omia, joskus harvinaisiakin suosikkejaan. Tämä artikkelisarja on siis esittely TOP 250:n anatomiaan ja elokuvataiteen huipputekijöihin ja merkkipaaluihin, samalla kuin se toimii jonkinlaisena osto-oppaana. Samalla itselleni se on matka siihen miten olen elokuvani löytänyt ja mahdollisesti loputon seikkailu, kun metsästän elokuvia.

Itse olen myöhäisherännyt internet movie databasen eli IMDB:n käyttäjä, vaikka pidänkin itseäni melkoisena elokuvan harrastajana ja suurkuluttajana. Lopulta kaverin vihjeestä päädyin oman elokuvalistani päivittämiseen niin, että jokaisen elokuvan nimi käynnisti ko. elokuvan IMDB-kotisivun. Samalla oman exel-taulukon päivittäminen opetti käyttämään ja jopa iloitsemaan siitä miten löysi vanhoja, "kadonneita" elokuvia uudestaan tämän elokuva-alan raamatun kautta. Samalla IMDB tarjosi hyvin top-ten listaukset maailman lippuluukuilta. Niitäkään tietoja ei Suomessa saa oikein mistään mediasta kuin kaivamalla. Suurin löytö ei kuitenkaan ollut nämä kadonneet lapsuuden klassikkoelokuvat, tai box-office-listaukset vaan palvelun käyttäjien muodostama TOP250-lista, jota voi tavallaan pitää eräänlaisena ihmiskunnan kulttuuriperinnön suojelulistalta, mitä elokuvataiteeseen tulee.

Top 250-listalle voi äänestää vaan niin sanotut luotetut, säännölliset käyttäjät. Listalle pääsee elokuva, joka on saanut yli 3000 ääntä ja jonka äänien keskiarvo oikeuttaa pääsemään listalle. Kuvaavaa on, että arvosteluasteikolla 1-10, listan kärkipäässä on Rita Hayworth-avain pakoon (Shawshank redemption) 9,1 keskiarvolla joka on muodostunut hieman alle 491 000 äänellä. Listan sijalla 250 on TÄLLÄ HETKELLÄ The Philadelphia story, jolla vastaavat tunnusluvut ovat 7,9 ja hieman alle 27000. Kun suosittelee muille elokuvia, pidän hyvänä aloituksena harrastukselle katsoa parhaan elokuvan Oscar-palkinnon voittaneita teoksia, tai nykyään seurata Internet movie databasen TOP250-listaa.

Painotin tarkoituksenmukaisesti sanoja tällä hetkellä sillä IMDB:n TOP 250 listan nerokkuus on sama kuin elokuvien keräämisessä; kerääjä, samoin kuin lista ei ole koskaan valmis ja lopullinen. Koko ajan tulee uusia listoja ja esim. Avatar sai alkuun suuren äänestäjähuipun tammikuussa 2010. Tällaiset populistiset aallonharjat näkyvät listalla, mutta pitkä juoksu tasoittaa erot. Siinä sen kauneus. Itse olen tehnyt erään pysäytyskuvan tilanteesta helmikuussa 2010 ja hyväksyn etten voi seurata turbulenttia listaa koko ajan ja orjallisesti, vaan kerään kaikki kyseisen pysäytyskuvan mukaiset TOP250-listan elokuvat.

Oma pysäytyskuvani mukaiset elokuvat ovat alla listassa:
1. The Shawshank Redemption (1994)
2. The Godfather (1972)
3. The Godfather: Part II (1974)
4. Il buono, il brutto, il cattivo. (1966)
5. Pulp Fiction (1994)
6. Schindler's List (1993)
7. One Flew Over the Cuckoo's Nest (1975)
8. 12 Angry Men (1957)
9. The Dark Knight (2008)
10. Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back (1980)
11. The Lord of the Rings: The Return of the King (2003)
12. Star Wars (1977)
13. Casablanca (1942)
14. Goodfellas (1990)
15. Shichinin no samurai (1954)
16. Cidade de Deus (2002)
17. Fight Club (1999)
18. Raiders of the Lost Ark (1981)
19. Rear Window (1954)
20. The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring (2001)
21. Avatar (2009)
22. The Usual Suspects (1995)
23. Psycho (1960)
24. C'era una volta il West (1968)
25. The Silence of the Lambs (1991)
26. The Matrix (1999)
27. Memento (2000)
28. Se7en (1995)
29. It's a Wonderful Life (1946)
30. The Lord of the Rings: The Two Towers (2002)
31. Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb (1964)
32. Sunset Blvd. (1950)
33. North by Northwest (1959)
34. Citizen Kane (1941)
35. Léon (1994)
36. Apocalypse Now (1979)
37. American Beauty (1999)
38. American History X (1998)
39. Forrest Gump (1994)
40. Taxi Driver (1976)
41. Vertigo (1958)
42. Lawrence of Arabia (1962)
43. WALL·E (2008)
44. Le fabuleux destin d'Amélie Poulain (2001)
45. Terminator 2: Judgment Day (1991)
46. Alien (1979)
47. Saving Private Ryan (1998)
48. A Clockwork Orange (1971)
49. The Shining (1980)
50. The Departed (2006)
51. Paths of Glory (1957)
52. To Kill a Mockingbird (1962)
53. The Pianist (2002)
54. Aliens (1986)
55. Sen to Chihiro no kamikakushi (2001)
56. Das Leben der Anderen (2006)
57. M (1931)
58. Double Indemnity (1944)
59. Eternal Sunshine of the Spotless Mind (2004)
60. Chinatown (1974)
61. The Third Man (1949)
62. Requiem for a Dream (2000)
63. L.A. Confidential (1997)
64. Reservoir Dogs (1992)
65. The Treasure of the Sierra Madre (1948)
66. Das Boot (1981)
67. Monty Python and the Holy Grail (1975)
68. Inglourious Basterds (2009)
69. Up (2009)
70. El laberinto del fauno (2006)
71. City Lights (1931)
72. The Bridge on the River Kwai (1957)
73. Raging Bull (1980)
74. The Prestige (2006)
75. Singin' in the Rain (1952)
76. Slumdog Millionaire (2008)
77. 2001: A Space Odyssey (1968)
78. Some Like It Hot (1959)
79. La vita è bella (1997)
80. Der Untergang (2004)
81. Back to the Future (1985)
82. The Maltese Falcon (1941)
83. Gran Torino (2008)
84. Amadeus (1984)
85. Modern Times (1936)
86. Rashômon (1950)
87. Full Metal Jacket (1987)
88. All About Eve (1950)
89. Once Upon a Time in America (1984)
90. Nuovo cinema Paradiso (1988)
91. Braveheart (1995)
92. Sin City (2005)
93. The Elephant Man (1980)
94. Metropolis (1927)
95. Rebecca (1940)
96. District 9 (2009)
97. The Green Mile (1999)
98. The Great Dictator (1940)
99. The Sting (1973)
100. The Apartment (1960)
101. The Great Escape (1963)
102. Indiana Jones and the Last Crusade (1989)
103. Batman Begins (2005)
104. Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi (1983)
105. Gladiator (2000)
106. Jaws (1975)
107. Unforgiven (1992)
108. Ladri di biciclette (1948)
109. No Country for Old Men (2007)
110. Blade Runner (1982)
111. Hotel Rwanda (2004)
112. Mr. Smith Goes to Washington (1939)
113. On the Waterfront (1954)
114. Die Hard (1988)
115. Touch of Evil (1958)
116. Det sjunde inseglet (1957)
117. Oldboy (2003)
118. Fargo (1996)
119. The Wizard of Oz (1939)
120. Mononoke-hime (1997)
121. Strangers on a Train (1951)
122. Per qualche dollaro in più (1965)
123. Heat (1995)
124. Donnie Darko (2001)
125. The Wrestler (2008)
126. Cool Hand Luke (1967)
127. High Noon (1952)
128. The Manchurian Candidate (1962)
129. There Will Be Blood (2007)
130. Notorious (1946)
131. The Sixth Sense (1999)
132. Annie Hall (1977)
133. The Deer Hunter (1978)
134. Kill Bill: Vol. 1 (2003)
135. Platoon (1986)
136. The Big Sleep (1946)
137. The General (1926)
138. Ben-Hur (1959)
139. Snatch. (2000)
140. Into the Wild (2007)
141. Million Dollar Baby (2004)
142. The Big Lebowski (1998)
143. Star Trek (2009)
144. Yojimbo (1961)
145. Ran (1985)
146. It Happened One Night (1934)
147. The Bourne Ultimatum (2007)
148. Life of Brian (1979)
149. Butch Cassidy and the Sundance Kid (1969)
150. Finding Nemo (2003)
151. The Lion King (1994)
152. Smultronstället (1957)
153. Witness for the Prosecution (1957)
154. The Graduate (1967)
155. Trainspotting (1996)
156. Stand by Me (1986)
157. Gone with the Wind (1939)
158. Toy Story (1995)
159. Ratatouille (2007)
160. The Terminator (1984)
161. Groundhog Day (1993)
162. Scarface (1983)
163. Amores perros (2000)
164. The Thing (1982)
165. Gandhi (1982)
166. 8½ (1963)
167. Dog Day Afternoon (1975)
168. V for Vendetta (2005)
169. The Grapes of Wrath (1940)
170. The Gold Rush (1925)
171. Twelve Monkeys (1995)
172. The Night of the Hunter (1955)
173. Les diaboliques (1955)
174. Lock, Stock and Two Smoking Barrels (1998)
175. The Princess Bride (1987)
176. The Incredibles (2004)
177. Le salaire de la peur (1953)
178. Casino (1995)
179. Kind Hearts and Coronets (1949)
180. Children of Men (2006)
181. The Killing (1956)
182. The Wild Bunch (1969)
183. Judgment at Nuremberg (1961)
184. Hotaru no haka (1988)
185. In Bruges (2008)
186. The Exorcist (1973)
187. Le notti di Cabiria (1957)
188. The Best Years of Our Lives (1946)
189. The Hustler (1961)
190. Harvey (1950)
191. Sunrise: A Song of Two Humans (1927)
192. Ed Wood (1994)
193. King Kong (1933)
194. The Kid (1921)
195. The Curious Case of Benjamin Button (2008)
196. Letters from Iwo Jima (2006)
197. Good Will Hunting (1997)
198. Rosemary's Baby (1968)
199. Shadow of a Doubt (1943)
200. Big Fish (2003)
201. A Streetcar Named Desire (1951)
202. Brief Encounter (1945)
203. Dial M for Murder (1954)
204. Låt den rätte komma in (2008)
205. Kill Bill: Vol. 2 (2004)
206. Crash (2004/I)
207. Stalag 17 (1953)
208. Duck Soup (1933)
209. Sleuth (1972)
210. The African Queen (1951)
211. Magnolia (1999)
212. Rocky (1976)
213. Bonnie and Clyde (1967)
214. Mystic River (2003)
215. Manhattan (1979)
216. Le scaphandre et le papillon (2007)
217. Rope (1948)
218. Little Miss Sunshine (2006)
219. Network (1976)
220. Wo hu cang long (2000)
221. Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl (2003)
222. (500) Days of Summer (2009)
223. La strada (1954)
224. Patton (1970)
225. The Conversation (1974)
226. The Adventures of Robin Hood (1938)
227. Changeling (2008)
228. Planet of the Apes (1968)
229. The Nightmare Before Christmas (1993)
230. Shaun of the Dead (2004)
231. Glory (1989)
232. Spartacus (1960)
233. The Philadelphia Story (1940)
234. The Lady Vanishes (1938)
235. Mulholland Dr. (2001)
236. All Quiet on the Western Front (1930)
237. Barry Lyndon (1975)
238. La battaglia di Algeri (1966)
239. Monsters, Inc. (2001)
240. Who's Afraid of Virginia Woolf? (1966)
241. Toy Story 2 (1999)
242. Casino Royale (2006)
243. His Girl Friday (1940)
244. Brazil (1985)
245. Anatomy of a Murder (1959)
246. Arsenic and Old Lace (1944)
247. Tonari no Totoro (1988)
248. Mou gaan dou (2002)
249. Blood Diamond (2006)
250. The Day the Earth Stood Still (1951)

ROBIN HOODIN MONET KASVOT

Nopeammin kuin kukaan ehti sanoa Gladiaattori, elokuvateattereihin hiipi sir Ridley Scottin ja näyttelijä/muusa Russell Crowen jo ties kuinka mones yhteinen elokuva (Gladiaattori, American gangster, Mainio vuosi, Body of lies-valheiden verkko) Robin Hood. Kyseessä lienee jo ties kuinka mones versio Nottinghamin sosialistiroistosta. Versioiden ja aiheen tarkastelutapojen kirjolle vetää vertoja vain historian tunteman Robin Hoodin legendan kirjo ja sekalaisuus.

HISTORIALLINEN HOOD
Robin Hoodin historiallisessa mysteerissä moni seikka on muuttunut, mutta kovana ytimenä on säilynyt yksilön taistelu epäoikeudenmukaista hallintoa vastaan. Ensimmäinen historiallinen viite Sherwoodin metsien miehestä on oikeuden pöytäkirjasta vuodelta 1228. Nimi, eri variaatioilla esiintyi myös lukuisissa muissa saman ajan oikeuden asiakirjoissa. 1400-luvulla legenda siirtyi aikansa populaarikulttuuriin, kansan kertomuksiin ja lauluihin. Päällimmäisenä piirteenä ei ollut jalous ja ritarillisuus vaan hahmo kuvattiin karskina, ovelana ja jopa väkivaltaisena. Tuon ajan Robin Hood oli lainsuojattomuuden henkilöitymä. Tarinoiden sivutuotteena syntyi Englantiin teemakilpailuja joissa lajeina olivat mm. jousiammunta, paini ja miekkailu. Aikansa olutfestivaalit huipentuivat esityksiin joissa kertomukset puettiin näytelmiksi. Kun hahmo lopulta siirtyi 1400-luvun lopussa kirjallisuuteen, tapahtui metamorfoosi jalompaan muotoon. Aateliseksi Robin Hood nostettiin 1500-luvun kertomakirjallisuudessa ja esiteltiin romanttinen side-kick Marian. Nationalismin nousun mukana vuonna 1820 julkaistiin Walter Scottin Ivanhoe jossa Robin Hoodin jaloa kuvaa kiillotettiin entisestään.

ROBININ ROOLISSA
Elokuvataiteen historian alkuvaiheiden mustavalkoiselle Robin Hoodille antoivat kasvonsa Douglas Fairbanks jr 1920-luvulla ja juuri ennen toista maailmansotaa ehkäpä se kuuluisin Errol Flynn, johon kaikkia uusioversioita aina verrataan. Sanomattakin lienee selvää että lamavuosissa rypevä Hollywood tarttui rikkaisiin, ja silloin yleisen mielipiteen mukaan laman aiheuttaneisiin pankkiireihin pettyneessä maailmassa aiheeseen ja tarjosivat ahdistuneelle kansalle dieettiversion Sherwoodin iloisista veikoista, joista puuttuivat vain musikaaliset osuudet. Toinen maailmansota ja muuttuva yhteiskunta tarjosivat Hollywoodille tämän jälkeen pitkälti polttoainetta kunnes uusi Robin Hood-renessanssi käynnistyi 1970-luvun alussa. Aihe oli jo niin tuttu ja turvallinen, että Disney teki aiheesta kokoperheen animaation. Vuoden 1976 Robin ja Marian ei vuorostaan kulkenut tuttuja ja turvallisia uria vaan vuosikymmenenhengen mukaisesti radikalisoi aihetta esittelemällä kypsää, geriatrista rakkautta vanhentuneiden Robinin ja Marianin välillä. Hoodina oli jo silloin harmaapartainen Sean Connery ja Marianina myös kypsään ikään ehtinyt Audrey Hepburn.

Seuraava aluevaltaus Robin Hoodille oli television puolella 1980-luvulla.

Elokuviin miekka- ja jousisankari palasi komeasti kahdella elokuvalla kesällä 1991. Kahden kilpaillessa toisen on jäätävä hopeamitalille. Hopealle jäi versio jossa Hoodia näytteli Patrick Bergin, jonka 1990-luvun alun lyhytaikaisen valokeilassa olon huipuksi jäi Julia Robertsin psykoottisen aviomiehen näytteleminen elokuvassa Vihollinen vuoteessani. Kultaa ja rahaa korjasi ei-niin-vakavamielinen Kevin Reynoldsin ohjaama Robin Hood- varkaitten ruhtinas jossa Hoodia näytteli uransa aallonharjalla ratsastanut Kevin Costner vahvalla jenkkienglannillaan. Elokuvan valopilkkuna oli Morgan Freemanin esittämä saraseeni Azeem, tietysti täysin keksittynä hahmona. Lopussa vanhentunut Sean Connery tekee cameo-esiintymisen kuninkaana. Tyylillisesti elokuva oli paluu juurille, seikkailua, romantiikkaa ja huumoria oikein annosteltuna. Elokuvasta jäi vahvimmin mieleen Bryan Adamsin imelä, hidas teemakappale. Vakavien Sherwoodin miesten jälkijunassa saapui vuonna 1993 takuulla valkokangashistorian hilpeimmät veikot Mel Brooksin parodiassa Men in tights, jossa Robinia näytteli Cary Ellwes.

Uusi vuosituhat ja uudistunut katsojasukupolvi mahdollistavat ideoiden uusiokäytön. Televisiosarjan viihdeformaattina koettua renessanssin HBO esitaistelijana, uusi englantilainen Robin Hood-sarja alkoi vuonna 2006. Ja nyt elokuviin saapuu sir Ridleyn ja kumppanien uusi versio joka palaa historiallisesti juurille; Robin on maajussi, joka on taistellut Englannin ulkoisia sotia palatakseen kotiin jossa heikko ja huono hallinto vaatii vastarintaa. Käsittelytavassa huumori on jätetty taka-alalle, humoristiset keppitaistelut unohdettu ja vakavoiduttu. Uusi Robin Hood on kaukana sisäsiististä, lähempänä metsäsissiä. Elokuvana se on tapaus, on sisältö ja muu anti mikä tahansa. Siitä pitää huolen Gladiaattorin muisto. Pahoin pelkään että elokuvasta silti tulee jatkumo Taivasten valtakunnalle (Kingdom of heaven).

ROBININ JA MARIANIN EVOLUUTIO

TAISTELUTOVERIEN KOMPPANIASTA TYYNEN MEREN YKSILÖIHIN

Canalplus sen teki ja sai varmasti uusia palvelunostajia, kun se ensimmäisenä Suomessa aloitti esittämään uutta HBO:n minisarjaa The Pacific. Sarja on, ja sitten taas ei ole suoraa jatkumoa Tom Hanksin ja Steven Spielbergin tuottamalla Taistelutovereille (Band of Brothers) vuodelta 2001. Sama, toisilleen jo Pelastakaa sotamies Ryanista tuttu parivaljakko toki on tämänkin tuottanut, mutta uudella minisarjalla on muutakin uutta tarjottavaa kuin Euroopan boccagesta sademetsään vaihtuva ympäristö. Sillä The Pacific on ihan omannäköisensä, vaikka sarjojen ulkonäössä on ihan fontteja ja veteraaniselostuksia myöten samanlaisia elementtejä. Niin hyvässä kuin pahassa.

Ensinnäkin lähestyminen sarjojen keskushenkilöihin on hyvin erilainen. Siinä missä Taistelutoverit tarkasteli 101.Maahanlaskudivisioonan 501.rykmentin E(asy)-komppaniaa tiiviinä aseveljien ketjuna ja tiiviinä yhteisönä, The Pacific vuorostaan zoomaa vahvasti kolmeen erilaiseen yksilöön, ja kolmeen erilaiseen tapaan läpikäydä sota. Kun nämä kolme oikean elämän henkilöä vielä palvelivat Merijalkaväen eri rykmenteissä, niin katsojalle The Pacific muodostuukin Taistelutovereita haastavammaksi ja repaleisemmaksi seurattavaksi. Tämä repaleisuus on katsojalle samalla haaste ja palkinto, sillä paikoitellen hahmoihin samaistuminen ja tutuksi tuleminen on hankalaa, mutta palkinto piilee siinä miten valittu ratkaisu mahdollistaa sarjan sota-teeman laajentamisen myös kotirintamaan, jolloin ote on kokonaisvaltaisempi. Kotirintamaa ja sen asenteita tarkastellaan alkuun nuoren Eugene Sledgen kautta, jolta sydämen sivuääni alkuun estää osallistumisen suureen sotaretkeen Pearl Harborin välittömässä jälkimainingissa. Kun Eugene taas pääsee koulutukseen, ja lopulta sotaan merijalkaväen riveissä, ensimmäisten jaksojen sankariveteraani kersantti John Basilione päätyy takaisin Yhdysvaltoihin markkinoimaan sotaobligaatioita kaulassaan uunituore Kongressin Kunniamitali, joka on korkein sotilaille myönnettävä ansiomerkki Yhdysvalloissa.Kolmantena keskushahmona sarjassa on Robert ”Bob” Leckie, jonka roolina kolmikosta usein on kokea kovia; kaatuva lomaromanssi Melbournessa, posttraumaattinen stressisyndrooma virtsankarkailuineen, hankaukset esimiehen kanssa ja lopulta haavoittuminen. En ihmettele vaikka Leckien hahmo olisi se, johon amerikkalaiset nuoret veteraanit samaistuvat eniten. Taistelukohtaukset ja sodan kuvaaminen ovat Pacificissa realistisempia ja raaempia kuin partiopoika-isoveljessään. Kirosanat sanotaan niin kuin ne ovat, ja sotilaat ovat myös seksuaalisia olentoja eivätkä siloposkisia idealisteja.

Teknisesti vuodet ovat myös vierähtäneet Taistelutovereista, ja The Pacificin kenties sisarustaan runsaampi rahoitus näkyy jokaisessa jaksossa upeasti. Ulkokohtauksia varten ei ole jääty studioon kuten Taistelutoverien Bastognen metsässä, vaan Melbournen studioihin on rakennettu tarkkaan Peleliun saaren taistelumaastot. Ihme siis onkin, jos tämä sarja omilleen pääsee kovien, arviolta sadan miljoonan dollarin tuotantokustannuksien jälkeen. Toisaalta tämä lienee osa Hanksin ja Spielbergin rakkausprojektia, jonka perimmäinen tarkoitus ei ole tuottaa voittoa vaan kunnioittaa veteraaneja.

Suuri ero kahden veljessarjan välillä on myös niiden otteessa uusmediaan; Taistelutoverit ei hyödyntänyt internetin tarjoamia mahdollisuuksia juurikaan, kun taasen The Pacific-minisarja elää HBO:n sivuilla omaa elämäänsä, jossa sarjan tapahtumien historiallinen viitekehys on kuvattu hyvin tarkasti laajentaen hienosti sarjan maisemaa. Uusi minisarja ei jää pelkästään elämään kuvaruudulle, vaan tunkeutuu myös ansiokkaasti näyttöpäätteelle.

Lopulta katsoja päätyy vertailemaan sarjoja. Kumpi vai kampi? Valitsen olla valitsematta, sillä molemmat ovat loppukädessä itsensä näköisiä ja ilmeisen keskenään eri näköisiksi tarkoitettuja, ja aivan eri aikojen lapsia. Suurin vedenjakaja lienee syyskuu 2001, jota ennen tehty Taistelutoverit on idealistisempi ja sotaa käymättömän viihdekoneiston tuote. Sen pikkuveli on valmistunut maailmaan, jossa Yhdysvalloissa on tuhansia posttraumaattisia nuoria veteraaneja ja jotka ovat nähneet liikaa sotaa, jossa korkeajännityksenomaiset elementit loistavat poissaolollaan. Japanilaisten sitkeydessä on jotain talebanmaista fanatismia. Samalla tavalla vuoden 1941 Pearl Harborin pommituksen jälkeiset massavärväytymiset armeijaan toistuivat Yhdysvalloissa vuoden 2001 lopulla.

Julistetaidetta kun tarkastelee voi myös huomata että ote on siirtynyt joukosta yksilöihin.

HENKILÖKOHTAINEN HELVETTI

Erään lentävän lausahduksen mukaan helvetti on täynnä huurteisia kaljatuoppeja ja kauniita naisia. Tuopeissa vaan on reikä, naisissa ei. Lausahdus vain tuli mieleeni, kun viimein sain päätökseen loistavan poliisisaagan The Shieldin, jossa Michael Chiklisin näyttelemä rikoskomisario Vic Mackey ja hänen johtamansa Farmingtonin poliisiaseman iskuryhmä saavat ansaitsemansa päätöksen.

Sarja ei oikeastaan ole poliisisarja, vaan sarja todella pahoista poliiseista, joilta mopo karkaa käsistä. Mikä alussa lähtee liikkeelle sarjana näppäriä toimenpiteitä millä nämä neljä korruptoitunutta poliisia vaurastuvat, päättyy lopulta hurjaan, usean tuotantokauden kestävään kujanjuoksuun, jonka tuloksena kaikki häviävät, jopa voittajat. Samalla sarja leikkii katsojan tunteilla ja suhteella pääosassa oleviin "sankareihin", ja The Shield saakin katsojan jännittämään ja myötäelämään kyseisten pahojen poliisien puolesta.

Suuri syy tähän piilee esitystavassa, jossa pahat poliisit ovat keskiössä ja heistä näytetään myös hyvät puolet; roolit tunnollisina perheenisinä ja heidän henkilökohtaiset paininsa tunnontuskiensa kanssa. Toinen iso osatekijä on pääosassa kovaotteista katujen poliisia ja paperityöt muille nakkaavaa tutkijakomisariota Vic Mackeyta näyttelevä Michael Chiklis. Syytesuojaa varten järjestettävässä kuulustelussa Vic saa hypnoottisessa kohtauksessa synninpäästön häntä aiemmin arvotaneelta liittovaltion naispoliisilta, jonka moraalisen pahoinvoinnin katsojakin voi myötäelää, kun Vic kertoo kaikki karuimmat tekonsa seitsemän tuotantokauden ajalta saaden samalla katsojan voimaan pahoin. Katsoja lopulta päätyy kysymään itseltään sitä, miten saattoi olla niin pitkään Vicin puolella ja jännittää hänen selvitymistään.

Chikliksen suoritus paisuu vielä suurempiin mittasuhteisiin kun vertaa hänen aiempaa poliisisarjaansa Kuumaa piiriä ( The Commish) Shieldiin. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Kuuman piirin lihava mutta leppoisa poliisipäällikkö on vaihtunut synkänpuhuvaksi ja steroidien käytölle käryäväksi psykopaattipoliisiksi, joka ei kaihda keinoja itsensä ja iskuryhmänsä etujen edistämiseksi. On ne keinot sitten poliisin tappaminen, armenialaisen mafian rahakuljetuksen ryöstö tai epäillyn kiduttaminen kuoliaaksi, tai lopulta oman ryhmän jäsenen pettäminen. Helvettiinhän sellainen ihminen päätyy.

Loppuratkaisussa on runollista oikeutta, kun monien vainoama Vic selviää kuin koira veräjästä jättäen monet vainoajansa pettyneiksi. Kulissien takana näytetään kuitenkin Vic joka on päätynyt henkilökohtaiseen helvettiin; mies on menettänyt niin perheensä kuin kaikki ystävänsä. Maallinen kunnia on väistynyt, ja maine tuhriintunut ja mies jolla ei ole alkeellisimpiakaan byrokraatin ominaisuuksia päätyy toimistoon kirjoittamaan päivittäin kymmenen sivun raportteja toimistossa, jossa kaikki vihaavat häntä. Viimeisen jakson lopussa Vic laittaa häneltä evätyn pistoolin housujensa selkämykseen ja lähtee toimistosta. Meneekö hän vapauttamaan katuja rikollisista vigilante-poliisina vai vapauttamaan itsensä ? Jokainen voi kirjoittaa oman loppunsa.

Michael Chiklis 1990-luvun alussa:


Michael Chiklis 2000-luvulla:

VOIKO INSINÖÖRILLÄ OLLA MUUSA? TAI USEAMPIA?

Tämän vuoden kilvoittelu parhaan ohjaajan Oscar-palkinnosta ex-avioparin Bigelow-Cameronvälillä oli omiaan herättämään itselläni ajatusleikin James Cameronista ja hänen parisuhde-elämästään, sillä intohimoisesti elokuviinsa suhtautuva mies on onnistunut kietomaan yksityiselämänsä osaksi elokuviaan. Tai toisinpäin. Sillä ainoastaan Cameronin ensimmäinen ja julkisuudesta pois pysynyt vaimo Sharon Williams (vaimo 1978-1984)on mitä ilmeisemmin ihminen, jolla ei ole muuta kosketusta elokuviin kuin ex-miehensä. Mutta Williamsin seuraajat Maailman kuninkaan parempina puoliskoina antavat aihetta ajatusleikille, tai paremminkin leikeille. Williamsia seurasi vaimona toimintatuottaja Gale Anne Hurd, joka tuotti miehensä ensimmäisen hittielokuvan Terminator-tuhoaja vuonna 1984. Tuhosiko Terminator myös Cameronin avioliiton Williamsin kanssa? Ja oliko parisuhde Hurdin kanssa Cameronille uraliike, tapa taata ote leiväsyrjään? Oliko suhde syntynyt jo 1980-luvun alussa molempien aloitellessa saman B-studion leivissä?

Cameron ja Hurd tekivät yhdessä elokuvallisesti uskomatonta jälkeä:
Terminator-tuhoaja (1984), Aliens-paluu (1986), Abyss-syvyys (1989) ja jo eronneina ja Cameron Kathryn Bigelow'n naineena Terminator 2-Tuomion päivä.

Naisen alaisena toimiminen ei sovi monen tosimiehen pirtaan, mutta toimiiko suhde vertaisen, toisen ohjaajan kanssa? Pian Cameron sen sai tietää, kun jätti tuottaja Hurdin vuonna 1989 ja avioitui vielä samana vuonna elokuvaohjaaja Kathryn Bigelow'n kanssa.

Suhde ,edellisen tavoin, piti sisällään ammattillisen aspektin sillä Cameron tuotti Bigelow'n vuoden 1991 elokuvan Myrskyn ratsastajat sekä tuotti, käsikirjoitti ja editoi ex-vaimonsa ohjaaman elokuvan Strange Days vuonna 1995. Eroon ohjaajien välinen suhde oli päättynyt jo neljä vuotta aiemmin, joka oli myös sattumoisin sama vuosi jolloin valmistui Cameronin hittielokuva Terminator 2-tuomionpäivä, jonka tekoprosessissa yhdistyi kolme Cameronin naista: elokuvan tuottaja Gale Ann Hurd ja naispääosa Linda Hamilton Cameronin ollessa tekoprosessin aikana naimisissa ohjaaja Bigelow'n kanssa. Hamiltonin ja Cameronin suhde alkoi epämääräisesti ilmaistuna 1990-luvun alussa, mikä lienee tapa ilmaista hienovaraisesti, että uusi työmaaromanssi rikkoi taasen??? Cameronin avioliiton.

Hamiltonin ja Cameronin suhde oli Hamiltonin lausuntojen mukaan on/off-tyyppinen iloittelu-vihoittelu joka kesti 1990-luvun alusta vuoteen 1999 ja jota värittivät Hamiltonin kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja ohjaajan Titanicin kuvauksissa heräämä kiinnostus näyttelijä Suzy Amisiin.

Cameron tunnetaan elokuvista joiden keskiössä on vahvoja naisia. Ehkä kyseessä on Cameronilta freudilainen lipsahdus siitä, mitä hän toivoisi ihannenaiselta. Joskin viimeaikainen päätyminen ravintoketjussa alempien, Hamiltonin ja Amisin pariin tuntuu julkiselta tunnustukselta sille, ettei kontrollifriikki maailman kuningas pysty suhteeseen naisen kanssa, jota ei pysty hallitsemaan. Linda Hamilton on taasen kuvannut Cameronin havittelevan suhteissaan sitä, mitä ei voi saavuttaa. Ja että saavutettuaan havittelemansa, Cameron alkaa etsimään uutta valloitettavaa vuorta.

Cameron ohjaajana, käsikirjoittajana ja tuottajana tekee laadukkaita elokuvia mutta korkeilla panoksilla ja hinnalla, varsinkin ympärille toimiville kanssaihmisille. Diktaattorin sanotaan Avatarin kuvauksissa naulanneen näyttelijöiden soivia kännyköitä lavasteisiin kiinni. Moni kuvausryhmä on painanut sisäpiirin vitsinä t-paitoja, joiden viesti on selkeä: selvisin niin ja niin kauan selväjärkisenä James Cameronin kuvausryhmässä. Nämä asiat tiedostaen, ja Cameronin parisuhde-elämää julkisista lähteistä tutkaillen piirtyy mielikuva ristiriitaisesta ja narsistisesta persoonasta.

Reinventing V

Kuulun siihen sukupolveen joka kaksitoistavuotiaana aloitti katsomaan uutta ja uhkaavaa V-tieteissarjaa, jonka hypearvoa vain kasvatettiin hypellä, joka syntyi kun kukkahattutätien vaatimuksesta sarja lopulta siirrettiin kevään arki-illoista kesän myöhäisiltaan. Jolloin varmasti kaikki nukkumaanmenoajoilla arjessa rasitetutkin pojat (kuten minä) sen pystyivät paremmin katsomaan. Edelleenkin jostain takaraivoista kumpuaa sarjan hypnoottinen syntentisaattoritunnuskappale, ja muistan sen paljastuksen kun vierailijat tajuttiinkin rottia syöviksi liskoiksi, joilla oli synkät aikeet ihmiskunnan varalle. Samoin miehen taimen mieli sai eroottisia väristyksiä sarjan pääpahiksesta, tummasta liskokuningatar Dianesta, jonka outfit saa jopa nykypissaliisojen leggins-muodin kalpenemaan. Hetken aikaa V-sarjakuva oli myös kuumintaa hottia.

Uusi V-sarjan päivitys oli yksi syistä miksi tilasin Canalplus-kanavapaketin. Sanomattakin lienee selvää, että kyynisyyteen taipuvaisena en ihan varauksetta alkanut katsoa ensimmäistä jaksoa. Mutta yllätyin positiivisesti; vanhan idean varaan on rakennettu viisaasti. Kumarretaan vanhan sarjan nähneille kulutusvoimaisille kolkytärisaisille, mutta mennään alkuperäistä nopeammin asiaan jotta uusi ADHD-sukupolvi ei pitkästy liian pitkästä introsta ennen asiaan pääsyä. V-logo, joka oli 1980-luvulla vastarinnan symboli Normandian maihinnousulta, V for Victory on saanut uuden merkityksen. Se on uusioversiossa osa vierailijoiden mainoskampanjaa, jolla he lisäävät näkyvyyttään nuorison taggaillessa kuviota seiniin. Terrorismin jälkitilassa kamppailevassa USA:ssa liskot ovat jo ennen tuloaan soluttautuneet yhteiskuntaan ja perustaneet jopa terroristisoluja, joiden iskuilla levittävät hajaannusta ihmisten keskuuteen, ajaen samalla omaa agendaansa. Ihmisillä on jo sarjan alussa vastarintasolu, jossa siloposkiset ja idealistiset amerikkalaiset kansanmiehet joutuvat ennen pitkää omassa yhteiskunnassaan Talebanin rooliin, pitkälti kuten oli skenaario Taisteluplaneetta Galactican kolmannella tuotantokaudella. Sarjalla on pilotin lupauksen mukaan siis mielenkiintoinen ja rohkea lähestymistapa originaaliin versioon, ja päivityksessä ollaan tehty rohkeita ratkaisuja.

Ja jopa Diane on päivitetty ainakin omasta mielestäni asteen parempaan kuosiin Annan hahmossa.

ITSEASIASSA AIKA MONET MEISTÄ OVAT RAUTAMIEHIÄ

Elämässä on viime aikoina ollut sellaista turbulenssia että tämän blogin päivittäminen on jäänyt murheista pienimpien joukkoon. En ole siis täysin rautainen mies klaaraamaan kaikissa olosuhteissa kaikkea, mikä sekin on hyvä itsestä huomata. Oman, esikoistamme odottavan vaimon lisämunuaiskasvaimen poisto leikkaamalla (oletettavasti hyvälaatuinen) ja tämän tukeminen kuukauden kestäneen saigonin ajan ovat olleet sellaisia elämän vedenjakajia että vain aiemmat elämässä läpikäydyt koettelemukset ovat antaneet eväitä tämän asian klaaraamiseen. Nyt hartain toivomus olisi että pariskuntana saisimme keskittyä odottamisen auvoisampiin aspekteihin. Sekä tietysti elokuvien harrastamiseen.

Mitäs onkaan hiljaiselon aikana tapahtunut elokuvien rintamalla? Ensinnäkin sain vaimon lopulta koukutettua loistavaan Kylmä rinki (OZ)-sarjaan. Elokuviin saapui Kick-Ass joka jokaisen tulisi nähdä. Odotettuja matalammiksi jääneet globaalit lipputulot lienevät lähinnä indikaatio siitä että äkkiväärä lähestymistapa super-anti-sankareihin voi olla liian näkkileipää ranskan leipään tottuneille massoille. Tiukasti kiroileva teini-ikäinen salamurhaaja tyttö Hit Girl voi jo ajatuksena vaikuttaa liian tiukalta jutulta amerikkalaisille. Mark Millarin sarjakuvatuutista on aiemmin tullut mahtava ja myöskin mustan huumorin värittämä Wanted, jonka antaaman premissin mukaan luotan tähänkin Millarin tuotokseen. Kick-Ass saattaa siis olla myös muutenkin hiipivä Fight Club; potku konservatiivien persauksille josta vasta kotiformaateissa tulee hitti.

Avatar hiipi kotiteattereihin Vapun alla ja tyylillä. Ja toisaalta tyylittä. Moni olisi odottanut jonkinlaista ekstramateriaalia jota nyt tehdyssä (kiireellisessä?) versiossa ei ollutkaan. Ilmeisesti elokuvasta ollaan tekemässä Taru Sormusten herrasta-trilogian tyyppistä lypsylehmää jossa eri extended- ja 3D- versioilla tehdään lisää rahaa köyhille studioille. Avatarin Blu ray-versio osoitti loppukädessä miten moni asia ja kohtaus elokuvassa on kuvattu tavalla joka vie huomion 3D-efektien toimivuuteen.

Isossa-Britannissa kapteeni Miller nousi miehineen komeasti Blu Raylla maihin kun Pelastakaa sotamies Ryan sai arvoisensa ulkoasun. Komeaa nähtävää ja kuultavaa. Tästä vaan kritiikin sananen maahantuojille, jotka ovat puolitoista kuukautta jäljessä, sillä brittiversiossa oli myös suomenkieliset tekstitykset. Luulisi että näihin asioihin saisi tolkun nykyaikana. Lisäksi julkaisusta saa taas sellaisen määrän käännöskukkasia että ihan hävettää suomentajan puolesta. Tehdäänkö nämä hommat nykyään ulkoistettuna jossain päin Viroa?

Tämän viikon suuri tapaus tulee olemaan Iron Man 2. Edellinen osa teki ansaitusti Robert Downey jr:sta tähden ja nyt mukana on toinen has-been, nimittäin Wrestlerillä loistavan paluun tehnyt Mickey Roarke, joka on elokuvan pääpahis Whiplash. Iron Manin ensimmäinen osa oli vuoden 2008 suuria hittejä, pitkälti Downey jr:n loistavan suorituksen ja ihmismäisen supersankarihahmonsa. Nyt masiinaan laitetaan lisää kierroksia tuomalla tarinaan mukaan sarjakuvista tuttu teema, Tony Starkin alias Rautamiehen kamppailu kuningas Alkoholin kanssa. Tämä faktori on yksi niistä mitkä tekevät Rautamiehestä huomattavasti uskottavamman kuin monesta muusta supersankari-kuvaelmasta. Tästä myös tämän kirjoituksen otsikko sillä Rautamies itse asiassa on metallikuorestaan huolimatta melko humaani sankari. Elokuva tullee olemaan taattua toimintalaatua ryyditettynä loistavilla näyttelijöillä. Massoina katsomaan tätä siis. Samalla elokuva toimii esiosana tulevaisuuden Kostajat-elokuvalle, jossa tulee olemaan mm Rautamies, Kapteeni Amerikka, Thor, Hulk ja monia muita Marvel-universumin supersankareita.