HOMOISTA ON TULLUT NYKYPÄIVÄN ALKOHOLISTEJA, HULLUJA JA VAMMAUTUNEITA

Otsikko on jopa Päivi Räsäsen kansallissos...kristillisdemokraattisten linjausten jälkeiseen aikaan niin provosoiva, että aloitan välittömästi linjani pehmentämisen; otsikolla viittaan siihen, miten aiemmin uskottavuutta hakeneet näyttelijät pitkään etsivät roolia jossa nämä pääsivät näyttelemään mieleltään häiriintyneen tai fyysisesti vammautuneen osaa, sillä elokuva-akatemialla oli pitkään tendenssi palkita näyttelijöitä näiden uskalluksesta hypätä näihin haastavina koettuihin rooleihin. Nykyään nämä A-listan tunnustetut, mutta Oscar-patsaalla tunnustamattomat miesnäyttelijät hakeutuvat homomiesten rooleihin vimmalla, jonka ylittää vain suomalaisten homomiesten hakeutuminen Dance- ja Trendi-televisio-ohjelmiin.

Vale, emävale, tilasto?

Laadin seuraavan tilaston tarkastelemalla parhaan miesnäyttelijän ja -sivuosanäyttelijän kategorioissa ehdolla olleita näyttelijöitä vuosikymmenittäin aikavälillä 1980- 2010. Mielisairaskategoriaan olen lukenut myös mm. Anthony Hopkinsin suorituksen elokuvan Uhrilampaat Hannibal Lecterinä. Vammatuneet sarjaan olen myös lukenut esim. Forrest Gumpin sillä tulkinnanvaraisuudella, että hahmolla ilmeisesti on jokin kehitykseen liittyvä vamma sekä Jamie Foxxin suorituksen sokeana Ray Charlesina. On myös huomioitava, että ehdokkaita kumpaankin miesnäyttelijän kategoriaan yhteensä vuosikymmenessä on 100.

Oscar-ehdokkaat ja -palkitut:


Oscar-palkitut:


Tendenssi ainakin omaan silmääni vaikuttaa melko ilmeiseltä. Homoista on tulossa salonki- ja valkokangaskelpoisia.

Naurun aiheena

Tutkimalla ehdokkaita selvisi muutamia hauskoja yksityiskohtia; 1980-luvun alussa on ollut eräänlainen ristiinpukeutumistrendi (mm Dustin Hoffman Tootsie-lyömättömässä lyylissä), jossa nauruja on irrotettu sukupuoliasetelmilla leikkimisellä.

Identiteettiä hakemassa

Oliver Stone oli toki jo 1970-luvun lopussa saanut käsikirjoitus-Oscarin elokuvasta Keskiyön pikajuna, jossa sivuttiin homoseksuaalisuutta. Silloinkin tapahtumapaikka oli turkkilainen vankila, ja amerikkalainen päähenkilö homoseksuaalisen kohde kuin aktiivinen toimija. Elokuvan ote homoseksuaalisuuteen on myös kaksijakoinen; samalla kun homoseksuaalisuus on pahimmillaan vartijoiden harjoittamia brutaaleja raiskauksia, toisaalla hellä pesulahetki ruotsalaisen (yllätys) miesvangin kanssa esitetään jopa esteettisen kauniisti. Vuonna 1985 akatemia osoitti rohkeutta ja palkitsi William Hurtin tämän suorituksesta eteläamerikkalaisena homovankina elokuvassa Hämähäkkinaisen suudelma. Oliko mahdollista että homoseksuaalisuutta oli helpompi esittää ja palkita, kun tapahtumapaikka oli etelä-amerikkalainen vankila ja homoseksuaali päähahmo ei ollut amerikkalainen?

Kaapin ovi aukeaa.

Manner-USA:han homoseksuaalisuus astui vasta 1980-90-lukujen taitteessa kun vuoden 1989 Ikuiset ystävät elokuvassa käsiteltiin HIV:tä new yorkilaisissa homopiireissä. Elokuva sai miessivuosa Oscar-ehdokkuuden. Läpimurto tehtiin vasta Jonathan Demmen elokuvassa Philadelphia vuonna 1993, jossa amerikkalaisen lakifirman kaapissa olevaa homoa esitti amerikkalaiseksi jokamiehen esittäjäksi vasta matkaa tekevä Tom Hanks. Hanks palkittiin elokuvasta parhaan miespääosan Oscar-patsaalla. Hetken aikaa Hollywood jakoi moraalista tukea homoseksuaalisuudelle ja liputti asian puolesta avoimesti. Kaapin ovi avautui pysyvästi. Drag queenit raahattiin ensin esille vakavammin Australiassa elokuvassa Priscilla, aavikon kuningatar (1994) ja se sai amerikkalaisen, kevyemmän vastineensa, kun karskit urokset Patrick Swayze ja Wesley Snipes vaihtoivat toimintaelokuvat korkokenkiin ja sukkahousuihin elokuvassa To Wong Foo, thanks for everything, Julie Newmar (1995). Robin Williams ja Nathan Lane esittivät keski-ikäistä homoparia komediassa Lainahöyhenissä (1996). Komedia menestyi, pitkälti varmaan Williamsin uralla vallinneen nosteen ansiosta. Ote homoseksuaalisuuteen oli vahvasti heteroseksuaalisen naureskeleva.

Gay parade

2000-luvun alkua voidaan pitää varsinaisena uudenlaisen elokuvahomoseksuaalisuuden esiinmarssina. Yhdeksi keskeiseksi välineeksi muodostui televisio ja varsinkin HBO-televisioyhtiön ohjelmat kuten Kylmä rinki ja Mullan alla, joissa homoseksuaalista rakkautta esitettiin aiempaa laajemmalla spektrillä ja sen luonnetta uskallettiin verrata heteroparisuhteeseen. Sinkkuelämää-sarjassa lanseerattiin faghag-käsite, jossa heteronaisella voi olla homomies sydänystävänä. Keskeisenä figuurina television homobuumille voidaan pitää käsikirjoittaja-ohjaaja Alan Ballia, jolla julkihomona lienee myös oma agendansa ajettavana. Alan Ballin kynänjälkeä ovat mm. Mullan Alla-sarja ja uusi True blood-sarja, jossa vampyyrit ovat, ikään kuin sattumalta tulleet kaapista ulos. Ball käsikirjoitti myös American beauty-elokuvan, jossa Chris Cooperin esittämä merijalkaväen evp-eversti toimii tragedian välikätenä tajutessaan oman todellisen seksuaalisen suuntautumisensa. L-koodi-sarjassa seurattiin perässä brittiläistä Älä kerro äidille -sarjaa (1999) ja uskallettiin ottaa keskiöön lesbonaiset. Tony Kushner sovitti televisioon palkitun Angels in America-näytelmänsä ja sai pääosaan Al Pacinon, Meryl Streepin ja Emma Thompsonin. Älä kerro äidille sai myös amerikkalaisen vastineen.

Boys don’t cry (1999) puki valkokangasasuun tosielämän tarinan tytöstä nimeltä Brandon Teena, joka esitti pitkään poikaa, kunnes tuli ystäväpiirinsä miesten raiskaamaksi ja tappamaksi. Hillary Swank palkittiin uransa ensimmäisellä Oscarilla. Vuonna 2005 kiinalainen ohjaaja järkytti Yhdysvaltoja sijoittamalla elokuvan Brokeback mountain keskiössä olevan homoparin ammateista periamerikkalaisimpaan; cowboyn saappaisiin. Molemmat, Hollywoodin nuoren polven suurlupaukset Heath Ledger ja Jake Gyllenhaal palkittiin rohkeista suorituksistaan Oscar-ehdokkuuksilla.



Omasta mielestäni elokuvan näkemisen jälkeen on vaikea miettiä homoseksuaalisuutta vanhentuneiden standardien kautta, sillä Brokeback mountain nousee homoteeman yläpuolelle ennen kaikkea kauniiksi elokuvasta rakkaudesta, joka rakastettiin traagisesti väärässä ajassa ja paikassa. Samalla elokuvan rakkaussuhde esitetään myös muussa valossa kuin pelkkinä fyysisisinä telttatuokioina.

Nuorien ja rohkeiden jälkeen oli vanhempien ja rohkeiden vuoro. Sean Penn hyppäsi ensimmäisen julkista virkaa hoitaneen julkihomon Harvey Milkin rooliin elokuvassa Milk. Pennin suoritus vääjäämättömän loppunsa vaistoavana san franciscolaisaktiivina homomaneereineen on loistava ja humaani, jopa sydäntäsärkevä. Yhdennäköisyys on myös ilmeinen.


Toinen ja viimeisin heittäytyminen nähtiin kun naisiinkäyvän austenilaisen kartanoromantiikan brittiläinen ilmentymä Colin Firth oli A single man. Elokuva alkaa pitkälti siitä pisteestä, mihin Brokeback mountain jäi: keski-ikäinen homomies menettää elämänsä rakkauden, ja elämänhalunsa, ja matkaakin kohti itsemurhaansa löytääkseen elämälle maun ja mielekkyyden. Hollywoodissa Homoudesta on tullut niin arkista ja hyväksyttyä, että sitä voi jopa lähestyä taasen jopa huumorin sävyttämänä kuten tekevät mainio Ewan McGregor ja kieliposkinen Jim Carrey elokuvassa I love you, Philip Morris.

Suomalainen liikkuva kuva ja homoseksuaalisuus
Suomalaisessa valtavirta elokuvassa homoseksuaalisuus tuntuu edelleen olevan tabu. Vasta viime aikoina elokuvissa on alettu nähdä homoja ja homoseksuaalisuutta, mutta aiheelle on joko hyväntahtoisesti naurettu (FC Venus)tai sitä on esitetty inhonsekaisessa kontekstissa (Käsky). Milloin olisi aika tehdä suomalainen Brokeback mountain, jossa Pohjois-Karjalan lapsuudenystävät ja ikuiset poikamiehet löytävät toisensa ja homoseksuaalisuutensa metsästysseuran passissa fyysisenä aktina, jota myöhemmin häpeillään ja kierrellään ? Yli 30 000 kirkosta eronnutta viitaavat siihen, että markkinoita uudelle lähestymistavalle voisi olla.

Amerikkalaiset elokuvat ja FabFive-tyyppiset ohjelmat ovat tehneet homoseksuaalisuudesta avoimemman aiheen. Henkisesti on kuljettu pitkä matka ristiinpukeutumisteemoille naureskelusta Sean Pennin Milkkiin, jossa homot myönnetään aidosti tunteviksi ihmisiksi, joilla on oikeus vapaaseen olemassaoloon. Samoin matka näkyy vertaamalla kahta homokomediaa, Lainahöyhenissä ja I love you Philip Morris. Siinä missä aiempi nauraa homomaneereille, toinen nauraa tarinalle, jossa hauska huijari sattuukin olemaan homoseksuaali.